perjantai 31. toukokuuta 2013

Perjantai perjantai

Olipas eilen mukava rupatella kaverin kanssa, siinä vähän jo mietittiin juhannusta. Mulla on ihan hirveesti kaikkia ruoka ideoita, vielä kun pääsis toteuttamaan ne, CAN'T WAIT! Toivottavasti juhannuksena on ihanan lämmin ja aurinkoista, kun rannalle ollaan menossa.











Verta ananaksesta?
Olin aiemmin tällä viikolla ostanut kokonaisen ananksen ja eilen sen päätin laittaa palasiksi. On muuten todella hyvää, parempaa kuin peltipurkkiananas. Ananaksen värikin oli voimakkaan keltanen, ei sellainen platkun keltainen mitä noissa peltipurkeissa nyt yleensä on. Makukin oli paljon paljon mehukkaampi. Sen ananaksen leikkaaminen oli kyllä vetistä ja tahmeaa, mutta oli sen arvonen.
Päätin ananaksesta tehdä kasvin, siis sen vihreen osan leikkasin ja laitoin veteen lillumaan, muutaman päivän päästä siihen pitäis tulla juuria ja sen jälkeen saa laittaa multiin. Sitten odotellaan että kasvaa anananas siihen, se on kyllä ihan mahdollista. Kuitenkin peratessani ananasta huomasin aikas mielenkiinoitsen jutun.
Ananaksesta tuli "verta" kohdasta johon kauppatädit olivat laittaneet sellasen muovisen kiinnitystsydeemin. En oo tienny, että ananaksesta voi tulla verta. Oon taas yhtäasiaa viisaampi siis ;)


Tänään on tasan 2 viikkoa siihen, kun mä OON LOMALLA, siis ensimmäiseen kesälomapäivään on tasan 2 viikkoa!
Tälle päivälle ei oikein ole mitään suunnitelmia sen enempää, kun huomenna on ylioppilasjuhlat. Täytyis kattoa mitä vaatetta sinne laitan, niitä kun en vielä ole kattonut. Voi olla silti, että tänään otan pari kylmää juomaa, kun näyttää ilmakin olevan hieno, taas.

Tässä vähän kissa juttuja loppuun



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti