keskiviikko 7. toukokuuta 2014

Kohti kesää

Kesä tulee ja kovaa vauhtia. Mitäs tässä on tapahtunut..? No vaikka mitä!

Ensinnäkin viime kuussa mulla alkoi treeneissä käynti vähän hiipua. Tuntui, että alkoi väsymys painaa, kun jo muutamia viikkoja oon arkiöisin herännyt useita kertoja. Syytä en tähän tiedä varmaksi, mutta epäilen pientä stressiä. Päätin sitten, että tästä kuusta eteenpäin mulla on taukoa tuosta crossfit treenailusta ja palaan syksyllä siihen.
Ostin viime kuussa uudet juoksukengät, Nike -merkkiä, ja oon rakastunut niihin täysin! Oon muutaman kerran käyny lenkillä ja oon positiivisesti yllättynyt, koska yleensä uusista kengistä tulee rakkoja tai ne hiertää ikävästi. Kuitenkin nämä uudet juoksukengät ei hierrä, niistä ei tule rakkoja ja tuntuu kuin astuisi pumpuliin, on niin pehmeä askel. Vautsi sanon minä! Niillä tekisi mieli juosta vaikka maailmanääriin, mutta kunto ei kyllä anna periksi.

Mulle tuli viime kuussa myös kolme sitruunapelargonin alkua, mutta arvatenkin olen saanut niistä jo kaksi kuihtumaan. Mä en mikään viherpeukalo ole. Vielä pitäis tulla kolme hopeaputousta, toivottavasti en niitä tapa! Muuten meiltä löytyykin vamraan 15 eri chili lajiketta. Onneksi muru niitä kasvattelee, koska jos mä koskisin niihin niin ne varmasti kuolisi heti.

Mun äiti meni ja osti pumpattavan poreammeen takapihalleen ja tottakai se piti testata, kun aurinko paistoi kivasti. Aluksi kyllä arastelin asiaa, kun oli pieni päänsärky, väsymys ja huono olo edellisen ehtoon juhlimisesta, mutta lähdin kuitenkin. Kyllä olotila tasoittui, mutta väsymys oli ja pysyi. Siinä kuitenkin rentouduin poreammeessa ja tietenkin poltin itseni. Mulla oli ehtoolla olkapäät, rinnus ja naama kuin paloauto.

Loppukuusta puhkes hirveet allergia oireet.. Vesinuha, kuiva yskä, liman kerääntyminen kurkkuun, keuhkoputken polttelu.. Oli ihan hirvee olo. Pitkään ajattelin, että kyllä mä kestän tämän, kun en haluaisi turhan takia mitään lääkkeitä popsia. Olo meni kuitenkin niin kaameaksi vappuaattona, että oli pakko hakea apteekista allergialääkettä. Sellasen kun otin, niin olo kyllä parani jo tunnissa.
Tuona vappuaattona meillä murun kanssa tuli 3 vuotis päivä, ollaan siis oltu 3 vuotta kihloissa! Vapun tienoilla saatiin tietää myös, että muru pääsee töihin. Ihanaa! Nyt me käydään siis kummatki töissä.

Oon muuten huomannut, että joistakin näistä mun kirjotuksista on hävinnyt kuvat. En nyt tähän lisää yhtään kuvaa, ehkä sitten ensi kerralla ;)

tiistai 18. maaliskuuta 2014

Heipatirallaa taas!

Mun piti jo viime kuussa kirjotella ja hehkuttaa, että sain vihdoin ja viimein mun tammikuun livboxin, mutta jotenkin laiskotutti niin paljon etten ole saanut aikaiseksi kirjotella asiasta. Kuitenkin tammikuun livbox saapui samaan aikaan, kuin helmikuunkin. JEIJ! Maaliskuunkin boxi on tullut. Näiden boxien sisältöjä pääsee katselemaan tuolta Livboxin sivuilta.

Mitäs mä oon tässä oikein puuhaillut?
Leiponut ainakin kaikennäkösiä juttuja, mm. muffineja, teeleipiä, sämpylöitä, laskiaispullia, ystävänpäivänä tein pitaleipää kebabilla.. Tein myös susheja tossa jonkun aikaa sitten ja oli muuten hiukan hyviä!
♥

Naistenpäivänä käytiin murun ja sen kaverin kanssa hohotkeilaamassa, oltiin jopa kaks tuntia. Oltiin myös melkein viimeiset jotka lähti sieltä keilahallista, kun varattiin rata klo 22.-00.00
Muru on ollut kovin ihana on ostanut mulle vaaleanpunaiset ketjut mun vaaleanpunaiseen pyörään, ihan huikeeta!
IHANAA!

Tänään kävin kokeilemassa miltä aamutreeni tuntuu ja kyllähän se oli mukavaa. Ainoa huonopuoli oli, että mun piti herätä aamulla kello 05.00, koska treenit alkoi klo 06.30! Viime viikolla treeneissä nostelin semmosia painoja, että en ennen ole nostellutkaan ja oon niin ylpeä itestäni!
Maastaveto vähän reilu 47 kg, takakyykky vähän reilu 29kg ja tämä huonoin olikin pystypunnerrus tasan 9kg.. Mutta tästä ei voi muutakun parantaa, vai mitä!

torstai 30. tammikuuta 2014

Tammikuu ja kylmää

Pakkasta, pakkasta, kylmää, kylmää... Nämä kylmät pakkaskelit saisi mun puolesta loppua. Mä en tykkää yhtään, että pitää pukeutua talvitakkiin, laittaa housujen alle sukkahousut tai mahdollisesti jopa legginsit  ja silti on kylmä. Onhan se toki hienoa, että on tällaisia kivoja talvi-ilmoja, mutta kyllä mä siitä auringon paisteesta ja lämpimästä tuulahduksesta tykkään enemmän. Kaikki vaan herää eloon aina kesäsin.

Oon odottanut mun tammikuun livboxia nyt 30 päivää, ovat he sieltä uudelleenkin lähettäneet. En kyllä ymmärrä mihin ihmeeseen on hävinnyt, harmittaa kyllä pirusti. Täytyy pitää siis sormet ristissä, että tulis huomenna viimestään ja että ens kuusta lähtien tulis ihan normaalisti taas.

Mutta mitäs kaikkea on tässä melkein kuukauden aikana tapahtunutkaan. On tullut tilailtua vaatteita ja erilaisi kosmetiikka tuotteita, taas. Tilasin vaatealennusmyynneistä itelleni pari pitkähihaista paitaa, toppi, t-paita, kahdet housut, vyö.. Eikä tarvinnut maksaa itseäni kipeeksi asti näistä, vitsit mä rakastan alennusmyyntejä!
Meille tuli viime lauantaina astianpesukone. Ei kyllä olla vielä saatu testattua sitä, kun tarvii ostaa toinen täyttöletku..

Oon leiponutkin tässä kuussa kinkkuparsakaalipiirakkaa, kanelikeksejä (puolet taikinasta meni onnistuneesti vatsaan), tiikerimuffineita (myös tästä taikinasta meni osa suoraan vatsaan!) ja suklaavanukasta.

Joskus vaan tulee pakonomanen tarve leipoa.

psssst. Olen myös tehnyt itselleni instagram-tilin, rakettijepi ;)
Päivittelin myös Minä -osiota.