keskiviikko 3. syyskuuta 2014

03.09.2014


Heipähei taas kaikki !

Tässä on kesä mennyt ja syksy alkamassa. Voisin kesästä jonkun verran kertoa näin alkuunsa.

Mulla oli töistä 6 viikon loma ja tietenkin sairastuin heti ensimmäisenä lomapäivänä ja olinkin seuraavat 3 viikkoa kipeänä. Mulle tuli ensin kipeäksi, pari päivää myöhemmin mikään paperi määrä ei riittänyt niistämiseen vaan sitä räkää vain tuli! Ihan hirveetä. Viikkoa myöhemmin tuli yksä ja sitä kestikin jonkun aikaa. Yskä oli myös mitä hirvein.. Päätä jomotti, kun yskitti niin hirveästi. Mutta siitä selvisin kuitenkin ja kesälomani pääsi kunnolla alkuun!
Kesän aikana tuli uitua useamman kerran (ja ihan merivedessä!!), oltua kavereitten kanssa, jazzeilemassa, levättyä, lenkkeiltyä, vähän crossfittailtua ja ennenkaikkea syötyä hyvin! Melkein joka päivä tuli grillailtua jotain hyvää.
Kesän syömiset on vähän jäänyt päälle ja sen kyllä tuntee.
 
Eniten kesän jutuissa harmittaa se, että kihlattuni joutui olemaan koko kesälomani ajan töissä, emme sen enmpää kerinneet/päässeet tekemään yhdessä reissuja. Käytiin me sentään mökkeilemässä yhden viikonlopun ajan Mericampingillä.
Koulukin mulla taas jatkuu, mutta kohta valmistun datanomiksi ja sitten se on ohi!
Kesän aikana jäi tuo crossfit hieman vähemmälle ja sitten kuulinkin, että Poriin on tullut Roller Derby. Heh, pakkohan sitä on lähteä kokeilemaan. Alku viikosta mulle tuli luistimet ja suojat. Hyvä jos pystyssä pysyi niitten luistimien kanssa :--D Ensimmäinen tunti on perjantaina ja vähän jänskättää.

Eiks ookkin ihanat :3 !

Ostin tuossa hetki sitten itelleni ipod shufflen (iskä sponssas!). Hankita oli pitkään harkittu juttu, kun lenkkeillessä tulee otettua kännykkä mukaan ja sen kautta kuuneltua musiikkia. Kännykkä oli joka lenkkikerta hiestä märkä, kun kanniskelin sitä liiveissä. Ihmettelen kyllä ettei ole mennyt puhelin rikki! Nyt ei kuitenkaan tarvitse kanniskella kännykkää, vaan voi laittaa shufflen paitaan kiinni. Väri muuten sopii mun juoksukenkiin.
Pikkasen on pieni :3






keskiviikko 7. toukokuuta 2014

Kohti kesää

Kesä tulee ja kovaa vauhtia. Mitäs tässä on tapahtunut..? No vaikka mitä!

Ensinnäkin viime kuussa mulla alkoi treeneissä käynti vähän hiipua. Tuntui, että alkoi väsymys painaa, kun jo muutamia viikkoja oon arkiöisin herännyt useita kertoja. Syytä en tähän tiedä varmaksi, mutta epäilen pientä stressiä. Päätin sitten, että tästä kuusta eteenpäin mulla on taukoa tuosta crossfit treenailusta ja palaan syksyllä siihen.
Ostin viime kuussa uudet juoksukengät, Nike -merkkiä, ja oon rakastunut niihin täysin! Oon muutaman kerran käyny lenkillä ja oon positiivisesti yllättynyt, koska yleensä uusista kengistä tulee rakkoja tai ne hiertää ikävästi. Kuitenkin nämä uudet juoksukengät ei hierrä, niistä ei tule rakkoja ja tuntuu kuin astuisi pumpuliin, on niin pehmeä askel. Vautsi sanon minä! Niillä tekisi mieli juosta vaikka maailmanääriin, mutta kunto ei kyllä anna periksi.

Mulle tuli viime kuussa myös kolme sitruunapelargonin alkua, mutta arvatenkin olen saanut niistä jo kaksi kuihtumaan. Mä en mikään viherpeukalo ole. Vielä pitäis tulla kolme hopeaputousta, toivottavasti en niitä tapa! Muuten meiltä löytyykin vamraan 15 eri chili lajiketta. Onneksi muru niitä kasvattelee, koska jos mä koskisin niihin niin ne varmasti kuolisi heti.

Mun äiti meni ja osti pumpattavan poreammeen takapihalleen ja tottakai se piti testata, kun aurinko paistoi kivasti. Aluksi kyllä arastelin asiaa, kun oli pieni päänsärky, väsymys ja huono olo edellisen ehtoon juhlimisesta, mutta lähdin kuitenkin. Kyllä olotila tasoittui, mutta väsymys oli ja pysyi. Siinä kuitenkin rentouduin poreammeessa ja tietenkin poltin itseni. Mulla oli ehtoolla olkapäät, rinnus ja naama kuin paloauto.

Loppukuusta puhkes hirveet allergia oireet.. Vesinuha, kuiva yskä, liman kerääntyminen kurkkuun, keuhkoputken polttelu.. Oli ihan hirvee olo. Pitkään ajattelin, että kyllä mä kestän tämän, kun en haluaisi turhan takia mitään lääkkeitä popsia. Olo meni kuitenkin niin kaameaksi vappuaattona, että oli pakko hakea apteekista allergialääkettä. Sellasen kun otin, niin olo kyllä parani jo tunnissa.
Tuona vappuaattona meillä murun kanssa tuli 3 vuotis päivä, ollaan siis oltu 3 vuotta kihloissa! Vapun tienoilla saatiin tietää myös, että muru pääsee töihin. Ihanaa! Nyt me käydään siis kummatki töissä.

Oon muuten huomannut, että joistakin näistä mun kirjotuksista on hävinnyt kuvat. En nyt tähän lisää yhtään kuvaa, ehkä sitten ensi kerralla ;)

tiistai 18. maaliskuuta 2014

Heipatirallaa taas!

Mun piti jo viime kuussa kirjotella ja hehkuttaa, että sain vihdoin ja viimein mun tammikuun livboxin, mutta jotenkin laiskotutti niin paljon etten ole saanut aikaiseksi kirjotella asiasta. Kuitenkin tammikuun livbox saapui samaan aikaan, kuin helmikuunkin. JEIJ! Maaliskuunkin boxi on tullut. Näiden boxien sisältöjä pääsee katselemaan tuolta Livboxin sivuilta.

Mitäs mä oon tässä oikein puuhaillut?
Leiponut ainakin kaikennäkösiä juttuja, mm. muffineja, teeleipiä, sämpylöitä, laskiaispullia, ystävänpäivänä tein pitaleipää kebabilla.. Tein myös susheja tossa jonkun aikaa sitten ja oli muuten hiukan hyviä!
♥

Naistenpäivänä käytiin murun ja sen kaverin kanssa hohotkeilaamassa, oltiin jopa kaks tuntia. Oltiin myös melkein viimeiset jotka lähti sieltä keilahallista, kun varattiin rata klo 22.-00.00
Muru on ollut kovin ihana on ostanut mulle vaaleanpunaiset ketjut mun vaaleanpunaiseen pyörään, ihan huikeeta!
IHANAA!

Tänään kävin kokeilemassa miltä aamutreeni tuntuu ja kyllähän se oli mukavaa. Ainoa huonopuoli oli, että mun piti herätä aamulla kello 05.00, koska treenit alkoi klo 06.30! Viime viikolla treeneissä nostelin semmosia painoja, että en ennen ole nostellutkaan ja oon niin ylpeä itestäni!
Maastaveto vähän reilu 47 kg, takakyykky vähän reilu 29kg ja tämä huonoin olikin pystypunnerrus tasan 9kg.. Mutta tästä ei voi muutakun parantaa, vai mitä!