tiistai 17. syyskuuta 2013

Tsippaduida

Kuluneiden päivien aikana on tullut syötyä hyvin ja herkullisesti, on myös tullut liikuntaa harrastettua ja valokuvausta harrastettua. Kaveri oli mun mallina, kun en hirveesti ihmisistä ole kuvia ottanut ja sitä puolta haluan vähän parantaa. Pitäis mennä uudestaan vielä tässä syksyllä, kunhan puissa olis vielä enemmän hienoja värikkäitä lehtiä. Nyt täytyy olla tarkkaavainen noitten puitten kanssa, ettei mee hyvät hetket ohi.

Käväsin tuossa reilu viikko sitten isäukon luona syömässä. Luultavasti oli viimeisiä kertoja kun sai grillissä valmistettua ruokaa. Siihen kylkeen jälkkäriksi tyrnikermajäätelöä ja shampanjaa, oli muuten aikas täydellinen yhdistelmä.
Tässä varmaan vuoden viimeiset grilliruoat. Hyvää oli!

Liikunnasta sen verran, että kävin viime viikolla toiseen kertaan siellä bailatinossa ja nyt mä sentäs osaan jotenkin ne perusaskeleet. Tulihan siinä takamus kipeeksi, vieläkin hieman tuntuu. Huomenna olis uudestaan tuo bailatino tunti. Kävin viime viikon perjantaina murun ja sen kavereitten kanssa heittelemässä kaksi rataa frisbeegolfia. Olihan se ihan mukavaa vaihtelua. Kyllä se heitto taito paranee, kun vaan heittää. Sekin tuli huomattua, kun ekalla radalla ei niin hirveen hyvin mennyt, mutta toinen rata menikin jo paljon paremmin! Tässä nyt täytyy ottaa huomioon, että tänä vuonna oon käynyt heittelemässä tasan kerran aiemmin. Tulihan siinä heittelyssä oikea käsikin kipeeks, kun oudokseltaan heittelee. Lauantaina käytiin äitin kanssa taas vesijuoksemassa, se on kyllä hauskaa. Oltiin taas uimahallilla kuuden aikaa aamulla. Vesijuoksun jälkeen paineltiin leipää hakemaan ja sieltä kotiin tekemään aamupalaa murulle ja itselle.

Tällaset tuli kummallekin taiteiltua. Itse täytettyjä croisantteja.
Toinen on mikrossakäynyt, kun sisällä juustoa ja meetwurstia.
Tähän kyljeen kuppi kuumaa kahvia.
Viikonlopun aikana kerkesin taas kynsiä väsäilemään. Tällä kertaa kokeilin pimeässä hohtavaa kynsilakkaa ja sehän toimii. Pelästyin ekana yönä, että mikä ihmeen valo täällä on jonka jälkeen vasta tajusin, että nehän on mun kynnet, kun hohtaa niin kirkaasti.



Hiusväriliituja testailin, tässä vihreä väri :-)

keskiviikko 4. syyskuuta 2013

Tilauksia tilauksia

Tuli tossa viime kuussa vähän tilattua ebaysta kaikennäköstä tavaraa, mitä ei viitsi kaupasta ostaa hirveään hintaan. On ollut ihan kiva mennä kotiin viime ja tällä viikolla, kun joka päivä on joku paketti odottanut kotona mua :)) . Eikäs me viime perjantaina menty murun kanssa olympialaisiin viettämään venetsialaisia. Päätettiin olla kotona. Kävi meillä perjantaina kavereita kyläilemässä. Lauantaina käytiin rannassa kattomassa ilotulitusta. Ilotulitteista alhaalla sitten kuvia.

Mut takasin tilauksien pariin. Ebay tilauksista hyvänä esimerkkinä vois olla hiusväriliidut, (mitkä tilasin, mutta on vielä tulossa) paketissa on 6 eriväristä liitua. Pienellä googlettamalla selvisi, että tuo kyseinen paketti maksaa noin 15 euroa ja minä sen ostin ebaysta yhdellä-kahdella eurolla. Osa tavaroista on tullut ja osa on tulossa vasta. Kaikkien pitäs saapua kyllä tässä kuussa mulle :)!
Oon myös tilaillut Yves Rocherilta parit kynsilakat, mitkä tuli kylläkin jo viime vai edellis viikolla. Paketissa tuli myös hajuvesi, ja pari huulirasvaa (kuvassa yksi, kun toinen hukassa).  Hajuvesi tuli tilaajalahjana ja aikas miellyttävän tuoksunen vielä kaiken lisäksi!
Vasemmalla Yvesin tuotteen ja oikeella Ebaystä tilattuja juttuja.
Nämä tuli tänään. Tässä on mm.
Uv-kynsilakka, eyeliner'eita, lasikynsiviilaa, huulipunaa..

Viime viikolla kaveri tuli poikkeamaan teelle. Lakkailin siinä samalla kaverin kynsiä, kun juteltiin niitä näitä ja juotiin teetä. Mulla meni varmaan kaksi tuntia siinä, kun laitoin jonkun muun kuin omia kynsiä. Tosiaan, mä vaan lakkasin ja laitoin muutamat koristeet ja koristeitakin laitoin vaan kahteen kynteen. Mut kyllä oli kynnet sen verran hienot, että ei mitään haittaa vaikka olisikin mennyt se kaksi tuntia.
Kynsilakan väri on mitä ihanin. Yves Rocherilta tilattua, Rouge groseille.
Toisessa kädessä oli nimettömässä kolme "timangia" ylhäältä alas.

Eilen mulle tuli livbox. Oli niin ihania tuotteita taas. Oon niin onneissani, ku livboxin mukana on nyt kummassakin (elokuun ja syyskuun) ollut mukana jokin tuote, mikä on saanut pupumerkin, eli eläinkokeeton merkin, jopa purkki on biohajoava! Plussaa siitä.
Max factor'in luomiväri on tummanharmaa.

Tänään työpäivän päätteksi piti mennä vatsatanssiin, mutta äiskä soitteli eilen ja kyseli, että lähtisinkö bailatinotanssia kokeilemaan. Mä sitten päätin, että kyllä mielummin jonkun kanssa menen kuin yksin, eli vatsatanssi muuttui bailatinotanssiksi. Lupauduin menemään vielä ens viikollakin kyseiselle tanssi tunnille. Oli siellä niin hienoa olla, vaikka tätä rytmi tajua ei juurikaan ole. Silti haluaisin tota vatsatanssia kokeilla, että millasta se on. Mun mielestä vatsatanssioiden asutkin on niin hienoja ja naisellisia.
Tähän loppuun vielä niitä ilotulituksen kuvia. Ovat muuten ensimmäistä laatuaan, en oo ikinä ennen ottanu ilotulituksista kuvia mun järkkärillä.



keskiviikko 28. elokuuta 2013

Männä viikko

Viime kirjotus oli aika tynkä, yritetän nyt olla vähän ahkerampi tän kirjotuksen suhteen.
Hiukset raitojen jälkeen!

Viime viikolla en oo kyllä tehny mitään erikoisempaa, leivoin kyllä taas. Tällä kertaa tein sitruunamuffineita, oli hyviä ;) !
Laitoin viime viikolla mun hiuksiin vaaleita raitojakin, ei sitten oo se luonnonsävy minkä laitan päähäni niin mikään peruukin näköinen. Tosin, ei noi raidat niin hyvin näy, mutta vei ne tota punasuutta mun mielestä vähän pois.
Huomasin viime viikolla ulkona ollessani, että puut alkaa kellertyä. Se tarkottaa van sitä, että kesä on oikeesti ohi. 

Kävin kaverin kanssa perjantaina kylpylässä, Yyterin kylpylässä. Pieni ja rauhallinen paikka. Sieltä löytyi kaikki tarvittava. Ulkoallas, vesiputous, vesiliukumäki, poreallas.. Oli siellä myös turkkilainen sauna.
Seuraavana päivänä menin aamulla aikasin (KLO 6.00!!) äidin kanssa uimaan. Mentiin keskustan uimahalliin, kun se oli auennut. Siellä on kans jos jonkin näköistä juttua, mutta me tällä kertaa vesijuostiin melkein tunnin verran ja käytiin porealtaassa. Uinti reissun jälkeen mentiin käymään Porin leivässä hakemassa tuoretta leipää. Nyt on pakastin täynnä leipää.

Sunnuntaina oikein repästiin murun kanssa ja vaihdettiin meijän olohuoneen tavaroitten paikkaa. Sai sekin huone itseensä ihna uuden ilmeen. On mulla mielessä käynyt, että vois vaikka värimaailmaakin sieltä vaihtaa. Tällä hetkellä siellä vallitsee ruskea ja punainen. Joskos sen punaisen tilalle ottais sellasen kiva vihreen tai vaaleen turkoosin..

Ollaan mietitty, että mentäskö me venetsialaisia viettämään (ne kun ovat tällä viikolla) 'lähi' ravintolaan, kun siellä on jotain olympialaisten tapasta menoa ja meininkiä. Viime vuonna oltiin kotona ja tehtiin itte hampurilaisia ja mustikkapiirakkaa ja muutenkin herkuteltiin.


KUKKO kuumailmapallo nousi taivaalle

Syksy tulee :--(
Kivan pieni paikka, joskus uudestaan!
Iltapalana oli yhtenä iltana myslileipää hyvillä täytteillä ;)
Kynsiä askartelin, kun tuli uudet värit.